7 parasta hevosaiheista elokuvaa

Kuten kaikki lukijamme tietävät, hevonen on ihmisen paras ystävä. Tästä riittää todisteita taiteessa läpi vuosisatojen, niin kuvataiteessa kuin kirjallisuudessa. Kuitenkin myös elokuva taiteen lajina on ottanut hevoset huomioon, vaikka edellä mainittuja taidelajeja nuorempi onkin. Seuraavaksi esittelemme seitsemän subjektiivisen mielipiteemme mukaan parasta hevosaiheista elokuvaa. Leffojen jälkeen on hyvä tietenkin rentoutua, ja rentoutushetkiä voi tarjota vaikka Betfair Bonuskoodi laadukkaiden kasinopelien tai vaikka ravivedonlyönnin myötä.

7. The Black Stallion – Musta ori

Vuoden 1979 elokuva The Black Stallion perustuu saman nimiseen, suomeksi Musta orhi -nimellä julkaistuun 40-luvun kirjaan. Carroll Ballardin ohjauksessa pääosissa ovat Mickey Rooney, Kelly Reno ja Teri Garr. Tarinassa kerrotaan nuoresta Alecista, joka matkustaa isänsä kanssa laivalla ja lumoutuu sillä matkaavasta mustasta arabialaisesta hevosesta – laiva uppoaa, ja Alec löytää itsensä hevosen kanssa autiolta saarelta. Oscar-ehdokkuuksia leffa nappasi aikanaan pari kappaletta, mutta voittoja ei tullut. Myöhemmässä Musta ori -tv-sarjassa pääosissa olivat Mickey Rooney ja Richard Ian Cox.

6. War Horse – Sotahevonen

War Horse vuodelta 2011 on leffamoguli Steven Spielbergin ohjaama ja tuottama eeppinen teos, jossa nähdään muiden muassa Emily Watson, Jeremy Irvine, Peter Mullan ja Benedict Cumberbatch. Elokuvassa ollaan ensimmäisen maailmansodan alussa, jossa Albertin suosikkihevonen Joey myydään ratsuväelle sotatoimia varten. Sotaan joutuu myös Albert, joka sotasairaalassa kuulee huhun eräästä tutulta kuulostavasta hevosesta… tyylikäs nykyaikainen sotaelokuva, jossa sota ei kuitenkaan ole itseisarvo, sen sijaan ihmisten ja eläinten välinen suhde on.

5. The Horse Whisperer – Hevoskuiskaaja

Viime vuosituhannen lopulta (1998) on peräisin tämä nimensä mukaisesti hevoskuiskaajasta kertova elokuva. Se perustuu Nicholas Evansin romaaniin vuodelta 1995. Pääosissa vilisee isoja nimiä; Rober Redford, Sam Neill ja Scarlett Johansson muutamia mainitaksemme. Tarina alkaa traagisesti onnettomuudesta, jossa kaksi nuorta tyttöä joutuvat liikenneonnettomuuteen ratsastusretkellään. Kyse on pitkälti kasvukertomuksesta, jossa hevosen tärkeys ja rooli parantajana korostuvat. Elokuva onnistuu myös välttämään liiallisen siirappisuuden, vaikka hyvin tyypillinen lajityyppinsä edustaja ajoittain onkin.

4. Seabiscuit – amerikkalainen legenda

Seabiscuit-elokuva kuluu ”hevosten elämänkertaelokuvat” -lajityypin alle. Vuonna 2003 ensi-iltaan tullut teos on syntynyt Gary Rossin ohjauksen alla, ja sama mies toimi myös käsikirjoittajana. Tarinan keskiössä on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ravihevosista, Seabiscuit. Tarina ottaa toki paljon luovia ja taiteellisia vapauksia, mutta erittäin viihdyttävä 2 tunnin ja 20 minuutin pätkä on kyseessä. Elokuvan ihmispääosissa ovat Jeff Bridges, Tobey Maguire ja Elizabeth Banks. Leffa keräsi peräti seitsemän Oscar-ehdokkuuksia, mutta ei yhtään voittoa.

3. Secretariat

Secretariat oli 70-luvulla menestystä niittänyt kilpahevonen, josta tuli muun muassa vuoden 1973 Triple Crown -voittaja. Hevosen nimeä kantava elokuva näki päivänvalon vuonna 2010 ja Randall Wallacen teos herätti ilmestyessään paljon huomiota. Kriitikkojen mielipide oli melko jakaantunut – toiset pitivät elokuvaa naiivina ja jopa vääristelevänä, toisten mielestä kyseessä oli kaikkien aikojen paras hevosia käsittelevä elokuva. Pääosista löytyy John Malkovich, Diane Lane sekä Dylan Walsh. Parituntinen leffa kannattaa joka tapauksessa ottaa tarkasteluun, jos hevosaiheiset elokuvat alkuunkaan kiinnostavat; iso budjetti näkyy ja kuuluu.

2. Dreamer – laukkaratsun tarina

Vuoden 2005 Dreamer-elokuva kertoo tositarinaan (joskin löyhästi) perustuen Soñador-nimisestä kilpahevosesta, joka loukkaantuu. Hevosen ympärillä hevosvalmentajaisän ja hänen tyttärensä suhde kehittyy, ja sivussa hevosen kuntoutuminen ja kilpailut kuljettavat juonta eteenpäin. Tyylikäs teos ei ollut mikään suuri kassamagneetti, mutta hevosharrastajien piireissä tämä 1 tunnin ja 42 minuuttia kestävä elokuva on nimetty usein parhaaksi moderniksi hevoselokuvaksi. Pääosissa ovat Kurt Russell, Dakota Fanning ja Kris Kristofersson.

1. National Velvet – Yli esteiden

Listamme ykkönen on myös listamme vanhin elokuva. Vuoden 1994 National Velvet on Clarence Brownin ohjaus, joka oli aikanaan iso menestys niin kriitikkojen kuin katsojienkin parissa. Oscar-gaalassa National Velvet nappasi kaksi voittoa – parhaan naissivuosan roolin ja parhaan leikkauksen Oscarit. Tarina keskittyy nuoreen tyttöön, joka elää kiertolaisen elämää ja päätyy harjoittamaan hevosta Grand National -kisaan sattumusten kautta.